Pot Viapori ry haluaa osoittaa tukensa pitkäaikaiselle jäsenelleen Johanna Ojaselle ja julkaisee Johannan näkemyksen viimeaikaisista tapahtumista:
”Koska keskustelu oman kuppini ja Iittalan uuden Play- sarjan kupin samankaltaisuudesta on saanut valtavat mittasuhteet, katson tarpeelliseksi kommentoida asiaa omasta näkökulmastani.
Iittala otti minuun yhteyttä muutama viikko ennen Play- sarjan julkistamista. He olivat huomanneet Artekin myymälässä huolestuttavan samankaltaisen kupin kuin heidän uudessa, tulevassa Play-sarjassaan. Mainittakoon, että Artekiin valmistamani kupit ovat heidän toivomissaan väreissä ja yksivärisiä. Iittalan huoli kuppien liiallisesta samankaltaisuudesta oli herännyt jo näistä Artekin tuotteista, jotka eivät siis ole kaksivärisiä ja pastellinsävyisiä. Iittala oli näin ollen täysin tietoinen kuppien huomattavasta samankaltaisuudesta jo ennen sarjan julkistamista.
Iittalan omasta pyynnöstä kävin katsomassa uuden Play-sarjan kuppia heidän pääkonttorissaan ja johtopäätökseni tapaamisesta oli, että pienistä yksityiskohtaeroista huolimatta tuotteet ovat kokonaisilmeeltään hyvin samankaltaisia ja saattavat aiheuttaa kuluttajien keskuudessa hämmennystä. Lanseerauksessa julkaistut kuvat nähtyäni yllätyin itsekin kuinka samanlaisilta ja samanoloisilta tuotteet näyttävät. Ei ole ihme, jos ne herättävät kummastusta ja sekaannusta siitä, mikä kuppi on kenenkin kuppi.
Tapaaminen Iittalan kanssa käytiin hyvässä hengessä ja se päättyi Iittalan edustajan toteamukseen, että he palaavat asiaan. Tulkitsin keskustelun niin, että Iittalalla oli halu löytää molempia osapuolia tyydyttävä ratkaisu. Iittala ei ole toistaiseksi palannut asiaan.
Sen sijaan Iittala piiloutuu yleismaailmallisten muotojen ja sattumien taakse. Ja jättää vielä suunnittelijansa yksin ottamaan vastaan häkellyttävän ison mekkalan ja some-ryöpytyksen.
En ota kantaa, onko tuotteiden samankaltaisuus ollut tiedostettua vai tiedostamatonta. Mutta suunnitteluvaiheen jälkeen on jotain jäänyt tekemättä, kun ei olla tarkasteltu onko liian samankaltainen tuote jo markkinoilla. Iittalan kaltaiselta toimijalta voisi odottaa ammattimaisempaa toimintaa. Vahinkoja sattuu. Iittala huomasi virheensä, mutta ei kuitenkaan tehnyt asialle mitään. Asioista voidaan kyllä sopia, jos niin halutaan. Iittala ilmeisesti kokee ettei siihen ole ollut tarvetta, eikä ole ottanut tapahtuneesta vastuuta.
Mikä sitten on liian samankaltaista ja mikä ei? Kuka sen määrittelee ja millaisilla perusteilla? Tästä on nyt tullut monenlaisia arvioita, mutta viime kädessä sen päättävät varmaankin kuluttajat.
Olen valmistanut kuppiani piensarjatuotantona jo yli 10 vuotta, ja siitä on vuosien saatossa tullut pidetty ja suhteellisen tunnettu käsin tehty tuote, jonka eri värivariaatioita keräillään. Kuppini on ollut vuosien varrella esillä suomalaisissa sisustuslehdissä, design-myyntitapahtumissa ja myynnissä liikkeissä kuten Okra, Artek, Lokal ja B34. Monet tietävät kuppini ja tunnistivat yhdennäköisyyden Iittalan kuvista. Ihmisten reaktio on ollut todella voimakas, joka varmasti yllätti Iittalankin.
Koko juttu kaikkine negatiivisine piirteineen tuntuu minusta todella ikävältä, ja sitä se on varmasti ollut jokaiselle osalliselle. Ja niin turhaa, sillä kaikki tämä olisi voinut olla vältettävissä.
Olen todella otettu ja kiitollinen kaikista saamistani lukuisista yhteydenotoista. Tuen määrä on ollut liikuttavaa.
Suomenlinnassa 8.2.2024
Johanna Ojanen, keraamikko
Follow us also
https://www.facebook.com/PotViapori/
Past Events
Saana Murtti a member of Pot Viapori studio participates as invited artist in Musée D´Arts De Nantes for its major exhibition year 2023.
Hypersensitive
A perspective on hyperrealistic sculpture,
from 7 April 3 September 2023. Musée d´arts de Nantes, France.´
Saana Murtti BEYOND PRECONCEPTIONS
HAA gallery, Suomenlinna
PAIKKA-PLATSEN- THE PLACE 10.9.-4.12.2022
Craft Museum of Finland
Welcome to visit our exhibition!
Pot Viapori 50 years anniversary exhibitions
PAIKKA–PLATSEN–THE PLACE
POTS und BLITZ, Wien
from 23. to 25.Sebtember 2022
Selected ceramic artists from Austria and the neighboring countries will present their ceramic art.
Chosen from Finland is Pot Viaporis Member Soile Paasonen.
PAIKKA-PLATSEN- THE PLACE 6.8.-26.8.2022
Machinery Hall, Suomenlinna
SILENCE
Photo exhibition at Fotocentrum gallery 18.1.-19.2.2022
Pot Viapori´s member Pirjo Pesonen has her photo exhibition at Fotocentrum gallery Raseborg.
She is showing also some ceramic statues.
Merry Christmas and Happy New Year!
Due to the Corona epidemy Pot Viapori is temporary closed for public.
We work safely behind closed doors.
Our art pieces are presented on our windows.
Christmas at Pot Viapori
Welcome to visit our studio November 27-28. Between 12-16 pm.
Keramikpanorama open-air exhibition4.9.-5.9.2021
Pantschau am See Murten , Switzerland
It presents the works of around 100 exhibitors from Europe and Switzerland.
From Finland Soile Paasonen, member of Pot Viapori.
Motto: Fresh air, fresh energy!
Okra Craft and Design shop exhibition 14.8.-5.9.2021
Eeva Jokinen and Johanna Ojanen members of Pot Viapori association present their work at the exhibition.
Okra shop exhibition inWindow-Gallery at Craft Museum of Finland 22.5-12.9.2021
The show features two members of the Association of Pot Viapori : Eeva Jokinen and Johanna Ojanen
Suomenlinna Pot Viapori Art Watch Autumn season 2020
Handmade in Europe
From Finland Soile Paasonen, member of Pot Viapori.
Suomenlinna Art Walk Spring season 2020
Due to the Corona epidemy Pot Viapori`s Spring season Art Walk open Fridays are canceled.
Anyway Spring arrives, keep safe and sound!
Ornamon Teosmyynti 7-15.3.2020
Ornamon Teosmyynti X MUJI 7-15-3-2020
Christmas Fair November 30. and December 1. at 12–16.
Autumn Art Walks September 6th. until November 29th. Fridays at 12-16.
Konstrundan Open studios 7.9.-8.9. Saturday-Sunday 11-17
https://www.konstrundan.fi/fi/info